Tavaraton taikamaailma

Viime sunnuntaina luin Helsingin Sanomien Koti-osiosta artikkelin "Niinköhän tarvitset tätä enää". Jutussa arvioitiin teknologian kehityksen vaikutusta kodin tavaroihin sekä kalustukseen. Vaikka olenkin tiedostanut taloudessamme siirrytyn askelittain eteenpäin modernin teknologian mahdollistamia portaita, olin silti yllättynyt kuinka moni artikkelin esimerkeistä osui ja upposi.

Esimerkiksi keittiön puolella olemme huomaamattamme olleet yksialtaisen tiskipöydän äärellä jo vuosia, heti ensimmäisestä tiskikoneellisesta asunnostamme lähtien. Pieniä kuppeja ja asetteja kahvipöydässämme kaipaavat lähinnä omat vanhempamme, kukaan oman ikäpolvemme vieraista ei moisten puutetta osaa edes ihmetellä. Jopa lehti, josta artikkelin luin, tilataan talouteemme pääsääntöisesti digitaalisena versiona. Ainoastaan viikonloppuisin paperilehti vielä kolahtaa postiluukusta ja jollei lapsia olisi, voitaisiin tästäkin luopua. Fyysisen sanomalehden lukeminen aamiaispöydässä on vielä jollain tavoin perusteltavissa, mutta tabletin näpräämisestä tulisi välittömästi palautetta sukupolvelta, jolle laite edustaa toistaiseksi vain piirrettyjä, lastenohjelmia ja pelejä.

Kuppeja ja asetteja löytyy taloudestamme edelleen ainakin pari sarjaa. Näillä on tunnearvoa paljon enemmän kuin käyttöä, mutta ainakin toistaiseksi nämä ovat jääneet karsinnan ulkopuolelle.

Kirjoitin Sakkokierroksen puolella perhekuntamme maallisesta omaisuudesta edellisen muuttomme yhteydessä. Ei liene kenenkään mielestä yllättävää, että nelihenkiselle perheelle tavaraa kertyy huomattavia määriä. Jo ennen viimekertaista muuttoa tarpeetonta tavaraa oli laitettu myyntiin, kierrätykseen ja roskikseen laatikkokaupalla, mutta edelleen kotimme tavaroista suuri osa voidaan katsoa lähes tai kokonaan tarpeettomiksi.

Henkilökohtaisesti vaikein luopumispäätös koski suhteellisen kattavaa CD-kokoelmaamme, joista valtaosa oli itse noin 15 vuoden aikana hankkimiani. Levyhyllyt olivat olleet aiemmissa asunnoissamme verrattain näkyvillä paikoilla, koska koin niiden jollain tavoin kertovan itsestäni jotain. Jo pelkästään levyjen lukumäärä kertoi musiikin merkityksestä jokapäiväisessä elämässämme. Uuden tietokoneen myötä päädyin kuitenkin kokeilemaan musiikin langatonta toistoa ensin Airplayn ja sittemmin Logitechin Squeezeboxin kautta ennen päätymistä Sonos-järjestelmään. Vaikka varsinaisten levyjen käsittelyssä onkin oma viehätyksensä, oli langattoman musiikkitoiston käytettävyys aivan eri tasolla. Lyhyen vastustelujakson jälkeen päivitin vielä Spotify-tilimme Premium-tasolle ja yhtäkkiä oma kattava musiikkikirjastomme laajeni käytännössä rajattomaksi. Jossain vaiheessa havahduin huomaamaan, että kotimme ainut CD-levyjen toistoon pystyvä laite oli päätynyt kierrätykseen jo toista vuotta aiemmin, joten seuraava looginen askel oli levykirjaston tuntuva karsiminen. Yllättäen operaatio sujuikin verrattain kivuttomasti.

Kirjahyllyn sisällön karsiminen olikin sitten jo selkeästi helpompi päätös. Kirjojen suhteen olin jo pitkään luottanut lähinnä kirjastolaitoksen tarjoamaan palveluun, eikä kirjojen hankkiminen saanut koskaan minussa aikaan samanlaista omistamisen mielihyvää kuin esimerkiksi levyjen. Katrin päästyä Huippuhomma-bloginsa muuttolaatikkoleikissä kirjahyllyn sisältöön asti, kävin kommentoimassa, että kaunokirjallisuuden tehtävä kirjahyllyssä on lähinnä vaikutelman luominen, samalla tavoin kuin musiikkikirjaston. Harraste- ja ammattikirjallisuudesta luopuminen ei enää olekaan näin suoraviivaista, mutta niiden määrä on onneksi pysynyt taloudessamme kohtuullisena.

Erilaiset tekniset innovaatiot ovat todella auttaneet fyysisestä materiasta luopumisessa omalla kohdallani. Kaikki kehitys ei tietenkään ole vienyt parempaan suuntaan. Televisiota ei perheessämme ole ollut lähes kymmeneen vuoteen, mutta vielä pari vuotta sitten katselimme sohvalla vaimoni kanssa sarjoja pienen läppärin ruudulta, yleensä useita kertoja viikossa. Vaikka televisiolaitteen vaikutuksista voidaan olla montaa mieltä, on sillä joka tapauksessa selkeä perheitä kokoava vaikutus. Samoin oli meidänkin kohdallamme sillä pienellä läppärillä. Nykyisin käytännössä kaikki perheemme jäsenet seuraavat omia ohjelmiaan erilaisista verkon suoratoistopalveluista ja yhteiset hetket sohvalla ovat käyneet harvemmiksi.

Joistain negatiivisista vaikutuksista huolimatta uskon edelleen vahvasti teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Monet tarjolla olevista palveluista eivät ole vielä saavuttaneet kehityksensä lakipistettä ja uskon uusia, helpompia ja toimintavarmempia palveluita olevan edelleen tulossa. Remontin yhteydessä tähän on valmistauduttu rakentamalla asuntoon kattava tietoverkkokaapelointi, jolla varaudutaan kasvaviin tiedonsiirtotarpeisiin. Voi toki olla, että koko panostus osoittautuu turhaksi, mutta se jää nähtäväksi.

Helsingin Sanomien artikkeli tarjosi toisenkin mielenkiintoisen näkökulman kehittyneen teknologian aiheuttamiin muutoksiin. Kun paljon fyysistä tilaa vievät tavarat ja laitteet, kuten kirjat, äänentoistojärjestelmät ja moniosaiset astiastot poistuvat, on tällä väistämättä vaikutuksensa kodin sisustukseen ja kalustukseen. Esimerkiksi kirjahyllyjen tarpeellisuus joutuu suurennuslasin alle, kun niiden sisältö siirtyy vähän kerrallaan verkon puolelle. Samoin television ympärille rakennetun viihdealttarin muokkautuminen johtaa olohuoneen sisustuksen uudelleen miettimiseen. Omalla kohdallamme olemme havainneet jälkimmäisen esimerkin vaikutukset jo pitkään, sillä televisiottoman kodin oleskelutilojen sisustaminen vaatii ehkä normaalia enemmän mielikuvitusta, eikä huonekalukaupoilla ole tarjota tilanteeseen juurikaan valmiita vaihtoehtoja.

Olohuone tosin ei ole enää pitkään aikaan ollut kotimme seuraelämän keskus, vaan vieraita on kestitty ja istuttu iltaa lähinnä keittiön tai ruokailutilan puolella. Tässäkin kohtaa satuimme siis Helsingin Sanomien kuvailemaan viiteryhmään. Vaikka uudessa asunnossamme on kolmas makuuhuone, joka ainakin alkuvaiheessa jää vaille erityistä tarkoitusta, emme ole ajatelleet kalustaa siitä erillistä työhuonetta. Olen tehnyt etätyöni ja tietokonetta vaativat harrastukseni jo pidempään ruokapöydän ääressä ja sama tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Tämä asia myös otettiin huomioon asunnon pohjapiirustusta ja kalustusta hahmotellessa. Tulevaisuudessa toivon ruokailutilan keräävän perheen yhteen iltaisin ja lasten tekevän läksynsä sen ääressä samalla kun itse hoidan talouden ruokahuoltoa keittiön ääressä.

Tavaramäärän hiljalleen vähentyessä olen huomannut kodin muuttuvan väljemmäksi, sekä henkisesti että konkreettisesti. Vaimoni toki on tehnyt tavaroiden karsimisen suhteen leijonanosan työstä, mutta olen yrittänyt kantaa oman korteni kekoon aina kun mahdollista. Hyvin harvaa tavaraa olen jälkikäteen osannut kaivata ja omaisuuden pienentyminen on tuntunut lähinnä vapauttavalta. Kun tavaroiden kriittisen tarkasteluun on päässyt kunnolla sisälle, ei seuraavien askelien ottaminen ole enää niin iso kynnys.

En voi kuitenkaan väittää, että kaikkia tavaroita pystyisi kohtelemaan täysin objektiivisesti ja todellista tarvetta kriittisesti analysoiden. Esimerkiksi aiemmin mainituista CD-levyistä säästimme noin yhden pahvilaatikollisen jonkin sumean logiikan mukaisesti, enkä ole myöskään antanut vaimoni juurikaan koskea keittiökaappien sisältöön useista yrityksistä huolimatta. Jossain vaiheessa näihinkin varmasti siirrytään, mutta vielä toistaiseksi olen piirtänyt mielessäni jonkun rajan, jota ei ylitetä.

Joistain tavaroista ei henno luopua niiden tarpeettomuudesta huolimatta, mikäli niihin on jonkinlainen vahva tunneside. Vaimoni tuskaili asian kanssa aivan vastikään käydessään läpi lapsiltamme pieneksi jääneitä vaatteita. Aivan sattumalta lähes samaan aikaan tuttavamme tarjosi Kuvihumpu-blogissaan asiaan mielestäni mahtavan ratkaisun: vanhoista lastenvaatteista voi ommella tilkkutäkin, jossa muistot säilyvät. Kun vielä jotenkin onnistuisin myymään ajatuksen myös vaimolleni. Ja kunpa kaikille tunnearvoltaan kalliille tavaroille keksisi yhtä kätevän ja käytännöllisen kierrätystavan.