tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulurauha työmaalle

Remonttityömaa on rauhoittunut ja hommat jatkuvat vasta loppiaisen jälkeen. Ennen joulurauhan laskeutumista viimeisteltiin keittiö ja pohjatyöt pääpiirteittäin.



Keittiön takaseinän viimeistelyä pohdittiin pitkään ja hartaasti ja aivan viime metreillä päädyttiin toteuttamaan pintaan erittäin vaalean harmaa Stucco-käsittely. Käsittelyyn kuului viimeisenä vaiheena vielä vahaus, joka tekee maalipinnasta kovan ja (toivottavasti) helpon puhdistaa. Kuvissa tuo pinta ei näytä oikeastaan miltään, joten asiasta kiinnostuneet voivat aikanaan tulla paikan päälle toteamaan lopputuloksen.



Noin ylipäänsä keittiön suhteen tuntemukset ovat hieman ristiriitaiset. Itse olen lopputulokseen pääpiirteittäin tyytyväinen, tosin vasta varsinainen käyttö paljastaa, kuinka hyvin keittiön suhteen ollaan onnistuttu. Itse keittiö on tilaltaan kuitenkin verrattain pieni, joten ihmeisiin ei ollut mahdollisuuksia tai ainakaan sellaisia ei suunnitteluvaiheessa keksitty. Ehkäpä syy epävarmaan oloon onkin juuri siinä, ettei kunnollista "ahaa"-hetkeä saavutettu.



Aivan viime töikseni ennen joulun viettoon rauhoittumista kirjailin lyhyen reklamaatiokirjelmän keittiöfirmaan. Mistään hirvittävän suurista huomautuksista ei ollut kyse, mutta kalusteet kärsivät pieniä kolhuja asennuksessa ja muutamat yksityiskohdat eivät vastanneet ennakkokäsityksiä ja sopimuksia. Keittiön asennus ei siis mennyt kerralla täysin putkeen. Yllättyneitä olivat: ____ ja _____ sekä myös _____.

Asentajien mukaan astianpesukoneen luukun aukeaminen testattiin. Itse olimme lopputuloksesta hieman eri mieltä.


Asunnosta puuttuu vielä lattia, pintamaalit, sähkötöiden viimeistely sekä käytännössä kaikki kiintokalusteet. Kalusteet eivät kuulu pääurakoitsijan työn laajuuteen, mutta omien töidensä suhteen urakoitsija lupasi asunnon olevan valmis tammikuun puolenvälin tienoilla. Muutamista lisätöistä oli vielä puhetta, jotka venyttävät aikataulua parilla työpäivällä, mutta periaatteessa kaikki ovat tällä hetkellä luottavaisia, että asuntoon voisi muuttaa sisään tammikuun kolmannella viikolla.

Omalla työlistalla on edelleen pituutta, sisältäen mm. jalkalistojen ja vaatehuoneen säilytysjärjestelmän hankinnan sekä asennuksen, vaatekaappien tilaamisen, narikan toteuttamisen, jne. Näihin kuitenkin palataan vasta joulun pyhien jälkeen.

Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon ja keskittyä nauttimaan notkuvasta ruokapöydästä, hyvästä seurasta ja lasten peittelemättömästä riemusta. Toivotan kaikille blogin lukijoille rauhallista joulua ja latautumista uuden vuoden haasteisiin!




torstai 12. joulukuuta 2013

Keittiötä kasaan

Viimeinkin jotain silmin nähden havaittavaa edistystä! Ei sillä, etteikö pohja- ja pintatöiden valmistuminenkin olisi selkeätä eteenpäin menoa, mutta lopulta betonipintojen päälle alkaa kasvaa jotain uutta.

Keittiöfirman asentajat saapuivat asunnolle keskiviikkona ja aloittivat kaappien kasaamisen. Aamulla hieman neuvoteltiin asentajien, urakoitsijan ja meidän kesken työjärjestyksestä ja loppujen lopuksi sovittiin, että keittiön asennus jää tauolle alakaappien asentamisen jälkeen, jotta urakoitsijan porukalla on riittävästi aikaa ja rauhaa tehdä keittiön seinän stucco-käsittely kunnolla valmiiksi. Aivan kaikkea materiaalia ei keittiön asentajilla ollut mukana kuitenkaan, joten vähintään ovien asentaminen olisi jäänyt seuraavaan viikkoon. Nyt sovitun mukaisesti hommat jatkuvat yläkaappien runkojen asennuksesta.



Ei varsinainen remonttiurakoitsijakaan ole ollut toimettomana. Kaikki seinät on tasoitettu ensin kertaalleen ja karkeimmat kolot vielä toiseen kertaan. Käsittääkseni pinnat jäävät tähän kuntoon ensi vuoden puolelle, jolloin suoritetaan seinien pintamaalaus. Katto on suurilta osin myös tasoitettu ja maalattu. Ainoastaan keskimmäisessä makuuhuoneessa on vielä töitä tällä saralla viime hetken johtovetomuutosten johdosta. Keittiössä kylmäkoneen syvennyksen seinien tasoitus on käynnissä, jotta saadaan pahimmat pölyä keräävät tiilenpäät sekä esteettiset haitat piiloon.

Kylmälaitteen syvennyksen takaseinän tasoitus on vielä kesken, samoin lattian. Seinät ovat koko huoneistossa iloisen laikukkaita tasoittamisen seurauksena. 


Remontti alkaa vedellä viimeisiään ennen joulutauolle rauhoittumista. Keittiön suhteen on vielä hieman palloja ilmassa mm. tiskikoneen ja allaskaapin alle mahdollisesti asennettavan vesieristematon sekä valojen ja pistorasioiden asennuksen suhteen. Lisäksi osa pohjatöistä sekä keittiön takaseinän pintakäsittely on vielä tekemättä, mutta näidenkin pitäisi valmistua ennen tiistaita, jolloin keittiön asentajat tulevat suorittamaan hommansa loppuun saakka. Yritämme parhaamme mukaan setviä avonaiset asiat kuntoon viikonlopun aikana, jotta saamme itsekin tarjottimen mahdollisimman tyhjäksi ennen joulun viettoon rauhoittumista.

Huolella tehtyjen pintatöiden vaikutus asunnon yleisilmeeseen on todella merkittävä, mutta niiden todellista vaikutusta on vaikea vielä tällä hetkellä nähdä. Keittiön kaapit sen sijaan ovat jotain konkreettista ja selvä todiste siitä, että asunnosta vielä jonain päivänä tulee asuttava ja perheemme voi viimein muuttaa uuteen kotiin. Sitä päivää odotellessa...


perjantai 6. joulukuuta 2013

Väliaikaraportti

Puhtaat valkeat seinät pienimmässä makuuhuoneessa
Kuluneella viikolla remonttityömaalla on tehty pääasiassa pintatöitä ja valmistauduttu keittiön asennukseen. Eilen asunnolla käydessä saatoin todeta makuuhuoneiden sekä olohuoneen seinien käyneen läpi tasoitustyöt ja saaneen pintaansa ensimmäiset kerrokset pohjamaalia. Työpäivä oli tuossa vaiheessa vielä kesken ja pintatöistä vastanneelta työmieheltä sain vakuutuksen, että pintatyöt saataisiin päätökseen myös keittiön osalta päivän loppuun mennessä. Nähtäväksi jää, tarvitseeko seiniä pohjamaalata vielä toiseen kertaan.

Keittiö palasina olohuoneen lattialla. Siro keittäjä ei kuulu pakettiin.
Pitkin viikkoa olohuoneen lattialle on ilmaantunut keittiön asennuksessa tarvittavaa tavaraa. Keittiökaappien rungot sekä suurin osa ovista on jo vastaanotettu ja odottavat ensi viikolla paikalle saapuvia keittiöfirman asennusmiehiä. Samoin uuni ja tiskikone on jo toimitettu, mutta liesi jostain syystä puuttui ensimmäisestä kuormasta. Liesituuletin löytyy lähimmästä postista, joten ainakin jotain pitää itsekin käydä toimittamassa remonttityömaalle. Sama toki koskee myös hanaa ja tiskiallasta, jotka hankimme erillään muusta keittiötilauksesta.

Vastoin etukäteen tehtyjä suunnitelmia päädyimme kuitenkin asennuttamaan parvekelasit jo tämän vuoden puolella. Päätökseen vaikutti lasitusfirman kanssa tehty sopimus laskutuksen siirtämisestä alkavan vuoden puolelle. Näin onnistumme hyödyntämään tämänkin pienen osan remontista aiheutuvista työkustannuksista vasta seuraavan vuoden kotitalousvähennyksissä. Samassa kirjoituksessa mainittiin myös pesutornin hankinnan lykkääminen, mutta nykyisen pesukoneen hajottua taitaa olla tarpeen harkita tuotakin päätöstä uudemman kerran.

Parvekelasien asennus sinänsä on käytännössä lähes välttämättömyys. Pystyn hengittämään rauhallisemmin, kun voin olla pelkäämättä lasten tippuvan maahan parvekkeen matalan kaiteen yli. Lisäksi olen omalla kohdallani huomannut, että parvekkeen käyttö lisääntyy huomattavasti, kun lasit auttavat pitämään ulkoa tulevan roskan suurimmalta osin pois parvekkeelta.

Vasta-asennetut parvekelasit. Avauskahvaan saatiin lisättyä myös (lapsi)lukko, kun pienten lasten olemassa olo tuli puheeksi myyntiedustajan kanssa.

Remontti etenee, vaikka välillä tuntuukin, ettei näkyvää edistystä tapahdu. Ensi viikolla otetaan jo isompia näkyviä askeleita, kun keittiön asentajat saapuvat hoitamaan omia hommiaan. Tätä ennen pitäisi toki saada vielä pintatyöt päätökseen sekä keittiön takaseinän tasoitus ja käsittely hoidettua. Keittiön yläkaappien ovia saadaankin sitten odotella vielä joulunalusviikkoon asti, samoin kuin keittiön työtasoa. Tällä hetkellä tuntuu entistä vahvemmin siltä, että päätös muuton lykkäämisestä tammikuun puolelle oli oikea. Ennen joulua pitäisi kuitenkin tapahtua vielä aika paljon, eikä mikään tietenkään mene pieleen, eihän?

Keittiötä, lattiaa, kodinkoneita, lunta ja joulua odotellessa on hyvä hetkeksi rauhoittua juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. Toivotankin kaikille lukijoille hyvää ja juhlallista itsenäisyyspäivää.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aikalisä

Mitään isompia sitten edellisen päivityksen ei ole tapahtunut, mutta jotain sentään. Antenni-, sähkö-, ja datakaapelit ovat löytäneet paikkojaan lattialta, seinistä ja katosta. Lattian käyttäminen johtovetojen tekemiseen on ollut erityinen huolenaihe tilaajapuolelle lattialämmitysputkien takia, mutta väliseinien ja kynnyksien alta paljastuneet urat on joka tapauksessa pyritty hyödyntämään, jotta tarpeettomia koloja seiniin ei ole tarvinnut tehdä.

Piuhat on aseteltu paikoilleen ja odottavat lopullista kytkentää.

Kaapeleita risteilee lattialla, seinissä ja katossa.


Kattoakin on jouduttu parissa paikassa urittamaan ja omat haasteensa on tässäkin. Kattobetonin alimmat raudoitukset kulkevat verrattain pinnassa ja tästä johtuen urien kulkusuuntaa on jouduttu pohtimaan tarkasti ja tarvittavat urat tekemään pääsääntöisesti käsipelillä.

Keittiön osalta saimme lopultakin viimeisteltyä tilauksen myös yläkaappien osalta. Samanaikaisesti saimme tehtyä päätöksen myös keittiön välitilan valaisimista sekä yläkaappien päälle tulevista tunnelmavaloista. Näiden varsinainen tilaus on tosin vielä kesken. Samoin tekemistä vaille valmiina on altaan sekä hanan hankinta, vaikka näistäkin päätökset on tehty jo aikoja sitten.

Näkymä ruokailutilasta olohuoneeseen päin.
Remontissa on tähän mennessä ollut omat vastoinkäymisensä ja viivytyksensä, mutta pääurakoitsijan mukaan kaikki sujuu edelleen tavoiteaikataulun mukaisesti. Kaikesta huolimatta päätimme ottaa itse pienen aikalisän ja päädyimme lykkäämään muuttoa vuodenvaihteen yli. Syitä tähän on muutamia:

Taustalla pienin makuuhuone, etualalla käytävä eteisestä ruokailutilaan.
Tällä hetkellä tuntuu, että projektissa on jo käytetty riittävästi varoaikaa ensimmäistä sähköurakoitsijaa odotellessa ja kaiken muun, tilaajasta johtuvan, säädön parissa. Mikäli kohdalle vielä sattuisi jotain vastoinkäymisiä vaikkapa keittiön toimituksen, putkimiehen aikataulujen tai jonkin muun, yllätyksenä tulevan viivästyksen johdosta, joutuisimme muuttamaan keskelle remontinalaista asuntoa. Tämä saattaisi olla vielä mahdollista kahden aikuisen tapauksessa, mutta toinen mokoma päälukuun lisää pikkulasten muodossa ja yhtälö tuntuu jo liian hankalalta.

Toinen päätökseen vaikuttanut syy on taloudellinen. Keventämällä projektin toteutusaikataulua helpotamme omaa verosuunnitteluamme, kun osa töistä pystytään siirtämään aivan vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun. Remontti on suuruusluokaltaan sillä tasolla, että verotukseen kelpaavia kotitalousvähennyksiä riittää varmasti kahdellekin vuodelle. Urakoitsijan kanssa on jo avattu keskustelut siitä, mitä töitä voidaan järkevimmin siirtää uuden vuoden alkupäiville ja myös heidän päässään aikataulun höllentämiseen on suhtauduttu positiivisesti. Kääntöpuolena projektin venyttämisessä on yhden kuukauden ylimääräinen vuokranmaksu, mutta tämän olemme valmiita maksamaan omien hermojemme säästämiseksi.

Viimeinen, vaan ei vähäisin, syy on joulu. Mikäli remontti olisi valmistumassa minkä tahansa muun kuukauden keskellä, olisimme todennäköisesti viimeiseen asti pitäneet kiinni muuttopäivästä ennalta kaavaillun aikataulun mukaisesti. Totesimme kuitenkin, että joulun ajan elämysten tarjoaminen sekä lapsille että vanhemmille on perheessämme sen verran suuressa arvossa, että emme halua viettää joulua edeltävää aikaa ensin pakattujen ja sitten purettujen muuttolaatikoiden keskellä, etsien piparimuotteja ja esiliinoja ympäri vierasta asuntoa. Vaikka nykyinen koti ei olekaan se paikka, jossa olimme suunnitelleet joulua viettävämme, on se kuitenkin jo tullut tutuksi ja tykötarpeet joulun viettoon löytyvät pienemmällä vaivalla.

Keventyneen aikataulun olemme ajatelleet hyödyntää mm. rakentamalla vaatehuoneen kaikessa rauhassa valmiiksi ja kasaamalla kirjahyllyt ennen muuttolaatikoiden sisäänkantoa. Tavaroiden purkaminen ja taloksi asettuminen sujuu nopeammin, mikäli meillä on jo valmiiksi paikat, joihin maallinen mammona voidaan sijoittaa.

Olohuoneen ja makuuhuoneen välinen nurkka. Taustalla tuleva lastenhuone.
"Jouluksi kotiin"-tavoite ei siis toteudu. Pieni pettymyksen peikko toki nostaa päätään, vaikka päätös syntyikin vapaaehtoisesti, eikä mitään pakkoa asiaan ollut. Samalla olo on kuitenkin helpottunut ja voimme viettää joulua rauhassa ilman stressiä muuton järjestelyistä.

Vaikka välitön kiire helpottaakin jonkin verran, on edessä vielä rattoisia hetkiä parketin valinnan, vaatekaappien tilauksen, keittiön asennuksen, sähkötöiden viimeistelyn ja lukuisien muiden pikkujuttujen parissa. Toivon viettäväni satunnaisia iltoja miettimättä remonttiasioita, mutta tiedän, että totuus on suurella todennäköisyydellä jotain ihan muuta.


perjantai 15. marraskuuta 2013

Vaatehuonetta ja narikkaa

Tajusin aivan yllättäen, että asunnon muutostöiden esittely jäi aikanaan puutteelliseksi ja vaatehuoneen sekä narikan muodostama kokonaisuus jäi kokonaan käsittelemättä.

Asuntoa ostaessa mielessä pyöri villejä visioita siitä, kuinka koko häkkyrä keskeltä huoneistoa puretaan suurilta osin pois ja tilalle rakennetaan jotain hienoa. Tarkoitus oli suurentaa eteistä poistamalla vaatehuone kokonaan ja rakentamalla narikka eteisen ja ruokailutilan välisen käytävän suuntaiseksi. Pikku hiljaa kaikista ideoista luovuttiin ja lopulta jäi myös suunnitelmissa pitkään ollut astiakaapin erottaminen vaatehuoneesta ruokailutilaan pois työlistalta. Kaiken piirtämisen ja pyörittelyn lopputuloksena ainoa muutos pohjapiirroksen oli narikan vasemmanpuoleisen seinän pidentäminen noin yhden tiilen verran, jotta saatiin molemmat seinät samalle tasolle.
Vaatehuoneen ovelta katsottuna vasen takanurkka piti erottaa ruokailutilaan aukeavaksi kaapiksi, mutta tästä ideasta luovuttiin. Kuvan vasemmassa ylälaidassa oleva kaappi muokataan aukeamaan oikeakätisesti ja sisuksiin rakennetaan astiakaappi. Narikan vasenta seinää jatkettiin harmaalla merkityn pätkän verran.


Alunperin en ollut kovin innokas vaatehuoneen säilyttämisen suhteen, sillä edellisessä asunnossa vaatehuone muistutti lähinnä romuvarastoa, jossa tavaraa oli tungettu pikkuhiljaa käytävälle, kunnes ovi ollut tullut vastaan. Loppujen lopuksi emme kuitenkaan keksineet tilalle mitään toimivampaa ratkaisua, joten vaatehuone säilytettiin sellaisenaan. Hyllyryngot tosin purettiin pois, mutta tila itsessään on saman muotoinen kuin ennenkin. Asunnossa säilytystilan rajallisuus kieltämättä on iso huolenaihe, joten tältä kannalta vaatehuoneen säilyttäminen puolustaa paikkaansa. Haasteeksi jää siis säilytettävän tavaramäärän karsiminen sekä vaatehuoneen käyttöperiaatteiden muuttaminen. Molemmissa riittää tekemistä.

Toki vaatehuone on tarkoitus modernisoida siinä missä muutkin tilat. Olemassa olevan valaisimen rinnalle asennetaan toinen, jotta saadaan kunnollinen valo myös vaatehuoneen perälle (nurkan taakse). Vanhat kalustelevystä rakennetut hyllykokonaisuudet purettiin jo remonttiprojektin alussa (Kiitos Katri) ja tilalle rakennetaan Elfan säilytysjärjestelmistä kokonaisuus, joka sisältää lähinnä vaatetankoja sekä säilytyskoreja. Alunperin siivouskomeroksi tarkoitettu käytäväkaappi hyödynnetäänkin astioiden säilyttämiseen, joten siivousvälineet on tarpeen varastoida vaatehuoneen puolelle. Tämän palapelin kokoaminen on vielä alkutekijöissään, eikä sitä varsinaisesti voida toteuttaakaan, ennen kuin pintatyöt on vaatehuoneen puolella tehty.

Tunnelmakuvia osittain puretusta vaatehuoneen kaapistosta


Narikan olemme ajatelleet kätkeä verhon taakse ja toivelistalla olisi löytää sinne vetolaatikot jokaisen perheenjäsenen pipoja ja hanskoja varten sekä ainakin yksi ylimääräinen esimerkiksi kauppakasseille. Muuten ratkaisu tulee olemaan melko perinteinen yhdistelmä hattuhyllyä, vaatetankoa sekä kenkätelinettä. Aiempaan verrattuna tilanne paranee jonkin verran, sillä nyt narikan syvyydeksi saadaan noin 50 cm, aiemman 35 cm sijaan. Käytävä toki kapenee, mutta narikan käytettävyys paranee.

Narikasta ei harmillisesti löytynyt kunnollista "ennen"-kuvaa. Tässä vaiheessa peililiukuovet, vaatetanko ja muut kilkkeet oli jo purettu ja jäljellä oli enää paljas tila.
Kuinka tylsää ja mielikuvituksetonta jättää kaikki loppujen lopuksi ennalleen. Toisaalta, miksi muuttaa, jos ei parempaa ole mielessä.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pyykkilauta esiin

Ei, rantakausi ei ole alkamassa, eikä six packissa muutenkaan olisi paljon esittelemistä. Pyykkirummun olen onnistunut pitämään melko siedettävässä kunnossa ja koko on ehkä lähempänä 4 kg konetta kuin 7 kg suurtalouspesuria.

Jutun otsikossa viitataan pyykkikoneemme työsopimuksen raukeamiseen. Pari edellistä viikkoa masiina on antanut viitteitä eroaikeistaan pitämällä epämääräistä rahinaa pesuohjelmien aikana, mutta eilinen koneellinen oli vanhahkolle Siemensille viimein liikaa. Viimekeväinen, reilun kahden sadan euron laskun aiheuttanut tekohengitys poistopumpun vaihdon muodossa antoi koneelle elinaikaa siis noin puolen vuoden verran, mutta tällä kertaa päätimme, että reilun sadan euron kustannus pelkästä korjaajan paikalle kutsumisesta on liikaa.

Muuttoon on aika tarkkaan kuukausi, mikäli remontin aikataulussa pystytään pysymään viimeaikaisista sähköasennusvaikeuksista huolimatta. Totesimme, että uuteen asuntoon voidaan harkita uuden pesukoneen ja jopa kuivausrummun hankkimista, mutta tässä kämpässä yritetään pärjätä talon pesutuvan varassa. Muistan sisään muuttaessa hämärästi lukeneeni moisen lepakkoluolan olemassa olosta, mutta en missään vaiheessa ole tietenkään käynyt pesuhuonetta etsimässä. Eilisten vaatteiden jäätyä aivan läpimäriksi, oli syytä etsiä pesutupa mahdollisimman pikaisesti ja toivoa, että sen varauskalenterista löytyy tyhjää tilaa.

Ja löytyihän sitä. Ensimmäiset käyttökokemukset talopesulasta ovat olleet hämmentävän positiivisia. Kalenterista näyttäisi löytyvän tilaa pilvin pimein ja kaikesta päätellen pesutuvan käyttöaste on todella alhainen. Teollisuuskäyttöön tarkoitetut pesukoneet käyttävät pesuohjelmiin korkeintaan puolet kotikoneen vaatimasta ajasta ja kuivaushuoneessa pyykit kuivuvat käyttökuntoon muutamassa tunnissa. Ei talopesulan käytössä toki mitään uutta ole, mutta edellinen omakohtainen käyttökokemus on jostain opiskelija-asuntolan ajoilta.



Lisäksi huomasin hämmentyneenä, että saan jotain outoa mielihyvää talon isolla mankelilla mankeloimisesta. Kotikäytössä häälahjaksi saatu pikkumankeli on hyvinkin paikallaan ja suoriutuu hommistaan pääosin hyvin, mutta isojen parisängyn lakanoiden mankeloiminen on todella rasittavaa. Pesutuvan kone sen sijaan imaisee lakanat kevyesti sisuksiinsa ja aikansa ruksutettuaan sylkäisee ne sileinä ulos. Kokemusta voisi verrata vaikkapa ruoanlaitossa perinteisen keittolevyhellan vaihtamista suurtalouskeittiön koneisiin. Molemmilla homma hoituu, mutta ammattilaislaitteilla tekeminen on vain mukavampaa.

Varailin saman tien muutaman vuoron per viikko seuraavien parin viikon ajaksi ja jäin pohtimaan, pystyisikö talopesulaa käyttämällä luopumaan pesukoneen tarpeesta kotona kokonaan? Nykyisessä tilanteessa, kun pesulasta löytyy lähes aina tilaa viimeistään seuraavaksi päiväksi, voisin kuvitella, että pienellä suunnittelulla perheen viikottainen pyykkirumba hoituisi ilman omaa pesukonetta. Käsinpesuohjelmaa vaativa villapyykki ja muu erikoisvaatetus saattaa tuottaa haasteita, mutta satunnaisesti näitäkin voisi pestä tarvittaessa vaikka oikeasti käsin tai laiskuuden iskiessä pesettää pesulassa. Isompi haaste pelkän pesutuvan käytölle on, kun pyykinpesutarve yllättää äkisti, esimerkiksi lasten vuodevaatteiden kastuttua huonosti kiinnitetyn vaipan ansiosta tai kurakelin sotkiessa lasten ainoat ulkoiluvaatteet.

Uuden talon pesutupa näytti ensivilkaisulla olevan huomattavasti tiiviimmin varattu nykyiseen verrattuna, joten pelkästään tämä muodostaa ongelman perheellemme, jossa osa pyykistä vaatii lähes välitöntä pesua käytön jälkeen ja lasten tuottama likapyykin määrä hipoo käsittämätöntä.

Todennäköisintä on, että uusi pesukone kuivausrumpuineen täytyy laittaa hankintalistalle heti muuton jälkeen. Nykyinen pakko pesutupaan turvautumisessa on kuitenkin muistuttanut siitä, mikä taloyhtiön pesuhuoneissa on hyvää. Isompien pyykkien, kuten lakanoiden ja pyyhkeiden peseminen on kotikonetta kätevämpää ja erityisesti pyykin kuivaksi saaminen muutamassa tunnissa on todellista ylellisyyttä.

Eikä unohdeta sitä mankelia.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sinistä ja sattuu

Kummoistakaan näkyvää muutosta ei työmaalla ole tapahtunut pitkään aikaan. Makuuhuoneiden välinen seinä on pystytetty, narikkaan tehty kosmeettinen muutos ja kylmäkoneen syvennys alustettu. Hommia hidastaa tällä kertaa taloyhtiön vaatiman sähkösuunnitelman puute. Tämä taas johtuu siitä, ettei moista paperia ole vielä viimeistelty, koska pistorasioiden, datapistokkeiden ja valaisinten lopullisia paikkoja ei olla saatu päätettyä.

Makuuhuoneiden väliseinä. Kylmälaitteen syvennys keittiössä.


Saimme viimein järjestettyä palaverin urakan toteuttavan sähkömiehen kanssa ja kävimme yksityiskohtaisesti läpi alustavan suunnitelmamme. Muut tilat ovat melko suoraviivaisia, mutta keittiön väliseinän purkamisesta johtuvat muutostyöt aiheuttavat jonkin verran päänvaivaa. Katon raudoitukset vaikeuttavat sähköroilojen tekoa ja tällä hetkellä näyttäisi käyvän niin, että osa valaisimien kytkimistä tullaan toteuttamaan langattomina ratkaisuina. Itse komponentit ovat selvästi perinteisiä kalliimpia, mutta hinnan erotus tulee toivon mukaan takaisin säästetyissä työkustannuksissa.

Sähköä kätevästi keskeltä huonetta. Jokaisella koordinaatiston akselilla tarkasteltuna.

En tiedä, missä vaiheessa niin kävi, mutta alunperin korkean prioriteetin toiveesta lähtenyt datakaapeloinnin toteuttaminen on siirtynyt oikeasti työlistalle. Ajattelin, että kustannusarviosta olisin pystynyt päättelemään, haluammeko moisen oikeasti toteuttaa, mutta kustannusarvion näyttäytyessä vain yhtenä kokonaissummana on asioiden priorisointi käytännössä mahdotonta. Tällä hetkellä keskustelemme lähinnä siitä, riittääkö sähkökaapin valmius kaikkiin pyytämiini portteihin vai pitääkö jostain karsia tai tehdä muutoksia sähkökeskuksen päähän.

Televisiottomassa taloudessamme antennikaapeloinnin nykytarve on käytännössä nolla, mutta tästä huolimatta pyysin lisäämään yhden pistokkeen olohuoneen lyhyellekin seinälle. Ehkä tuota osaa arvostaa itse joskus muutaman vuoden päästä.

Lisää pistorasioita olohuoneeseen. Sähkön lisäksi samaan kokoelmaan data, antenni ja kaiutinkaapeli.


Sähkötyöt siis (ilmeisesti) etenevät, vaikka näkyvyys työn kulkuun onkin hieman hatara. Valitettavasti tätä odotellessa emme pysty juurikaan vaikuttamaan remontin etenemiseen, paitsi pyrkimällä päätöksien tekoon mm. lattian ja kiintokalusteiden suhteen. Näissä tosin ei olla lähelläkään ratkaisuja ja aiheiden pohtiminen aiheuttaa lähinnä vain harmaita hiuksia päivittäin.

Kuten edellisessä kirjoituksessa taisin mainita, pääsimme viimein päätökseen keittiön toimittajasta. Lopullisen ratkaisun hieromisen jälkeen saimme tilattua osan keittiöstä, tarkemmin sanottuna keittiön alakaapit sekä kylmälaitteen päälle tulevan kippikaapin. Yläkaapeista vaimoni sai 50-luvun henkeä mukailevan kuningasajatuksen, mutta sen toteuttaminen vaatisi käytännössä puusepän palveluiden hankkimista. Tarjouksia on kyllä pyydetty, mutta hintaa enemmän arveluttaa keittiön yleisilme. Tuleeko keittiöstä levoton, mikäli ylä- ja alakaapit on toteuttanut eri yritys, eri ulkonäöllä ja eri materiaaleilla? Saattaa käydä niin, että yläkaapitkin tilataan loppujen lopuksi samasta paikasta alakaappien kanssa ja tuo mainittu kuningasajatus hyödynnetään jossain muussa yhteydessä.

Tässä siis lyhyehkö tilanneselvitys työmaalta. Olemme olleet yhteydessä projektipäällikköön vähintään parin päivän välein ja edelleen usko on kova, että urakka valmistuu toivotun aikataulun mukaisesti. Mikäli oikeasti aiomme muuttaa uusille kulmille ennen joulua, tulee päätös tehdä kuun lopussa, jotta nykyinen vuokrasopimus saadaan irtisanottua ajallaan. Elämme siis jännittäviä aikoja...


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Länsirintamalta ei mitään uutta

Remonttityömaa on ollut hiljainen jo reilun viikon. Viivästys on tosin aiheutunut työn teettäjästä johtuvista syistä, eikä urakoitsijaa voi asiasta syyttää. Teetimme testejä vanhoista materiaaleista ja halusimme itsellemme mielenrauhaa tulevan kodin suhteen. Mikään isännöitsijältä, taloyhtiöltä tai urakoitsijalta saamamme tieto ei itse asiassa viitannut mahdollisuuteen mistään haitallisesta, mutta halusimme asiasta mustaa valkoisella ja päädyimme lähettämään näytteitä testattavaksi. Lopputuloksena oli, ettei meillä ole syytä huoleen ja voimme aikanaan muuttaa turvallisin mielin uuteen asuntoon. Viivästyksestä huolimatta urakoitsija on edelleen luottavainen, että remontti valmistuu viimeistään joulukuun puolessa välissä.

Jotain edistystä sentään on tapahtunut. Päätimme viimeinkin keittiön toimittajasta ja olemme parhaillaan viimeistelemässä keittiösuunnitelmaa lopulliseen muotoonsa, jotta pääsemme allekirjoittamaan sopimuksen alle ja toivon mukaan ehdimme vielä saada keittiön paikoilleen ennen joulua. Viimeisin luonnos jouduttiin toteamaan osittain toteutuskelvottomaksi ja seuranneet muutokset pakottivat meidät vielä kertaalleen piirustuspöydän ääreen. Mittauskäynti yritetään hoitaa ensi viikon alussa, jotta tehtaalla saadaan pyörät pyörimään mahdollisimman pikaisesti. Makuuhuoneiden kaapit oli tarkoitus tilata samalla, mutta ne jäävät todennäköisesti nyt ensimmäisen tilauksen ulkopuolelle.

Keittiöön liittyvät olennaisesti myös keittiökoneet, joiden osalta täydennettiin tilausta aiemmin tilatun kylmäkoneen seuraksi.

Lisää edistysaskeleita otettiin parvekelasien tilaamisen muodossa. Alunperin tarkoitus oli asennuttaa nämä vasta ensi vuoden puolella kotitalousvähennyksien tasapainottamisen vuoksi, mutta saimme sovittua laskutuksen vuoden alkuun, vaikka työ tehdäänkin hieman ennen joulua. Parvekelasit sinänsä ovat uudelle parvekkeelle pakkohankinta, sillä kaide on sen verran matala, että ilman laseja saisi jatkuvasti pelätä lapsien tippuvan alas parvekkeelta. Tästä näkökulmasta on oikeastaan aika hyvä, että tämäkin osa remontista tulee toteutettua samassa rytäkässä muiden töiden kanssa.

Myös lattian metsästys on jatkunut ja tällä hetkellä voitolla on valkolakattu saarniparketti. Harkitsimme jonkin aikaa aivan tosissamme betonilattian hiomista edustuskuntoon, mutta molempia vanhempia häiritsi mielikuva päälleen kopsahtelevista lapsista ja hautasimme ajatuksen betonista jonkin joustavamman lattiamateriaalin tieltä.

Konkreettisen rakentamisen puutteesta johtuen jää tämänkertaisen päivityksen kuvitus puuttumaan. Palataan asiaan ensi kerralla, kun olemme taas käyneet työmaalla ja nähneet, kuinka uudet väliseinät ovat lähteneet rakentumaan.


perjantai 18. lokakuuta 2013

195

Muutimme aikanaan vaimon kanssa kumpikin tahoiltamme Espooseen opiskelemaan. Olemme sittemmin asuneet, yksin ja yhdessä, lukuisissa, keskenään hyvin erilaisissa asunnoissa. Kaikilla on kuitenkin ollut yksi yhteinen nimittäjä: samainen bussilinja on kulkenut jokaisen vierestä. Tuo linja on (nykyisin) HSL:n seutuliikenteen bussi numero 195.

Kiitokset HSL:n linjakartoille kuvituksesta.

195 aloittaa matkansa Rautatieaseman vierestä ja reitti kulkee mm. Finlandia-talon, Oopperan, Olympiastadionin ja Seurasaaren ohi ennen kuin se jättää Helsingin taakseen ja sukeltaa Espooseen. Linja on melkoinen maisemareitti, eikä sitä siitä syystä tule käytettyä kotimatkoihin Helsingistä päin kovinkaan usein. Nopeampi vaihtoehto on käytännössä aina tarjolla ja pääasiassa 195:een hypätään vain Espoon sisäisillä matkoilla. Jotain kodikasta linjassa kuitenkin on ja katsaus historiaan valottaa tätä hyvin.

Molempien ensimmäiset asunnot sijaitsivat Otaniemen Teekkarikylässä. Itse pääsin muuttamaan suoraan omaan huoneeseen soluasunnossa, mutta vaimoni aloitti vielä yhden askeleen kauempaa ensimmäisen majapaikan sijaitessa kahden hengen huoneessa. Muutamien eri soluhuoneiden kautta silloinen tyttöystäväni (nykyinen vaimo) päätyi asumaan yksiöön perhekylän puolelle ja päädyin itse de facto muuttotavarana mukana. Tuosta asti olemme käytännössä jakaneet majapaikan, vaikka virallista yhteistä osoitetta saatiinkin odotella vielä pari vuotta.

Perheen residenssejä aikojen varrelta merkitty karttaan.

Koska jokainen kunnon sääntö vaatii poikkeuksen, annan tähän yhteiseen bussinimittäjään peräti kaksi, joista ensimmäisen nyt. Vaimon yksiön jälkeen polkumme johti vaihto-opiskelemaan Prahan teknilliseen yliopistoon, jossa vierähti seuraava lukuvuosi. Tuohon vielä itselle päälle pari kuukautta työharjoittelua Italiassa ja vaimolla vanhempien nurkissa luuhaamista, kunnes paluu Otaniemeen koitti jälleen. Se ensimmäinen yhteinen osoite löytyi taas Teekkarikylän sisältä, tällä kertaa perhekylän rajalta.

Seuraavan muuton yhteydessä jäi Teekkarikylä hyötyineen ja haittoineen taakse ja matka suuntasi kohti Tapiolaa. 195:n pysäkki oli reilusti aiempaa lähempänä ja nimikin tuli kotikatumme mukaan. Jousenkaarella viihdyttiin pari vuotta, kunnes esikoisemme ilmoitteli tulostaan ja vuokranantaja tuntuvista vuokrankorotuksista. Oli lopullinen syy mikä tahansa, päätimme viimein kävellä pankkiin ja hankkia riittävästi rahoitusta omistusasuntoa varten.

Halvempien neliöiden perässä jatkettiin pidemmälle 195:n reitillä ja löysimme sopivan kerrostalokolmion Olarista. Lähin pysäkki oli jopa entistä lähempänä ja kävelymatkaa kotiovelle oli alle 100 metriä. Tässä asunnossa viihdyttiinkin lähes neljä vuotta ja perheen pääluku kasvoi tuossa ajassa kahdella. Tapiolassa alkunsa saanut esikoinen tuli maailmaan vasta muuton jälkeen ja sai seurakseen pari vuotta myöhemmin syntyneen pikkuveljen.


Muuttokuume heräili taas viime keväänä ja moninaisten pohdintojen jälkeen päädyimme palaamaan vanhoja reittejämme takaisin ja etsimään uutta asuntoa jälleen Tapiolasta. Oma asunto myytiin nopeasti ja kun uutta asuntoa ei heti löytynyt, muutimme tilapäisesti vuokralle. Tässä sattui toinen poikkeus sääntöön. Vuokrakämppä Pohjois-Tapiolassa ei sijaitse tutun bussilinjan varrella, mutta sallittakoon tämä poikkeama, kun kyseessä on alusta asti ollut vain tilapäiseksi tarkoitettu majapaikka.

Kun uusi omistusasunto viimein löytyi, kesti reilun viikon verran kaupanteosta hoksata, että tuttu bussilinja kulkee jälleen aivan vierestä. Tämä otettiin viimeisenä merkkinä siitä, että asunto todella on tarkoitettu juuri meidän perheellemme ja murehtiminen asuntolainan suuruudesta ja asunnon sopivuudesta voitiin lopettaa.

14-15 vuodessa on elämässämme muuttunut paljon, mutta jotain on silti pysynyt samana. Mikäli metron länsilinja parin vuoden päästä ei tilannetta muuta, niin sama tuttava pysyy lähipiirissämme vielä useita vuosia myös tulevaisuudessa.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Ammattilaiset irti


Parin viikon omatoimisen purkurupeaman jälkeen ovat ammattilaiset viimein aloittaneet oman urakkansa. Ensi töikseen remonttiryhmä poisti suunnitelman mukaiset väliseinät, lattiamateriaalit sekä loput kiintokalusteet. Tällä hetkellä asunto näyttäytyy karuimmillaan ja seuraavat askeleet johtavat kaikki kohti huoneiston lopullista muotoa.

Puretut linoleum-matot rullina. Ruokailutilan oviaukko purettuna ja kylmälaitteen tila avattuna. Näkymä eteisestä ruokailutilaan päin.


Seinälle turvaan nostetut data- ja antennikaapelit. Keittiön ja ruokailutilan väliseinä lekakäsittelyn jälkeen.

Makuuhuoneen lattiassa erottuu selvästi puretun seinän reitti. Seinästä jäi jäljelle ainoastaan sähköpiuhat katosta roikkumaan.


Kustannuksia leikataksemme sovimme urakoitsijan kanssa, että suoritamme vähäpätöisempiä apinahommia omien aikataulujemme salliessa ja ensimmäisenä näistä tuli vastaan remonttijätteen kantaminen. Reilun neljän tunnin huhkimisen ansiosta asunnosta saatiin siivottua iso osa remonttimiesten tuottamasta purkujätteestä jätelavalle. Tällä hetkellä selkään sattuu, puhti on aivan poissa ja on pakko todeta, ettei toimistotyöläisen pehmoista runkoa ole tarkoitettu 20 kg tiilisäkkien kantamiseen. Tästä huolimatta olen tyytyväinen, että pystymme antamaan edes pienen panoksen oman kodin remontin eteen.

Keli onneksi suosi siivouspäivää. Olisi vaimonkin ollut ikävä raahata romua vesisateessa.

Teimme myös ensimmäisen muutoksen suunnitelmiin. Viime hetkellä käänsimme kelkkamme vaatehuoneen seinän puhkaisemisesta ruokailutilaan päin ja komeron rakentamisesta avattuun tilaan. Esteettisistä syistä totesimme, että ruokailutilan seinä on parempi jättää koskemattomaksi ja hyödyntää käytävällä sijaitseva kaappi harvemmin tarvittavan keittiötavaran säilytykseen. Siivoustarvikkeet siirtyvät näin ollen vaatehuoneen puolelle ja tuon tilan suunnittelu sai jälleen uuden vaatimuksen.


Hommat ovat siis pyörähtäneet käyntiin ja juna on alkanut liikkua kohti määräasemaa. Tällä hetkellä on taas melko innostunut olo remontista ja uusi koti siintelee jo jossain horisontissa, vaikka paljon on toki vielä tehtävää jäljellä. Kun asunto on nyt riisuttu runkoonsa asti, on mielenkiintoista seurata, kuinka lopullinen koti rakentuu pala palalta, toivottavasti suunnitelmien mukaisesti. Uusi viikko tuonee mukanaan ensimmäiset askeleet eteenpäin.

***

Ja loppuun vielä syksyn muotivinkki: Näppärä remonttimies askartelee uuden vyön unohtuneen tilalle purkujätekasasta pelastetuista pimennysverhojen naruista. Komeus viimeistellään vielä pienillä, roikkuvilla puupallukoilla.


Kalpene kateudesta Kuvihumpu ja Huippuhomma!